Täällä kiertää kuulemma kolme erilaista mahatautia. Meidän perheessä niitä on koettu jo kaksi - tämä uudempi tulokas ei aiheuta oksentelua, mutta kaikkea muuta kyllä. Säästän teidät yksityiskohdilta... Kai me meidän tuurilla saadaan se kolmaskin tauti. Tautipassissa on siis jo kaksi leimaa, mitäs saa palkkioksi kun kaikki leimat on kerätty? Neljännen taudin varmaan. Pahoittelen ruikutusta, mutta kun maha on vaikka kuinka monennetta päivää kipeä, niin huumori ei ole kovin herkässä.

Töissä olen kuitenkin sinnitellyt. Viikonloppuna soi radiossa molempina aamuina "She works hard for the money". Osuvaa, sillä oli ihan järjettömän pahat kelit. Lumimassat ovat alkaneet sulaa, ja kaikkialla oli hirveät kerrokset sohjoa ja pehmeää lunta, johon auto uhkasi joka käänteessä juuttua. Tätä blogia seuraavat tietävät, että suhtaudun lähes neuroottisesti kiinnijuuttumiseen, joten ollut tässä kolmatta aamua sydän syrjällään liikenteessä, kun sohjokatastrofi on vaaninut joka kulman takana. Mutta Gott sei Dank minulla on huominen ja ylihuominen vapaata, hyvässä lykyssä sohjo ehtii torstaihin mennessä haihtua pois minua piinaamasta.

Viikonloppu oli ihan kiva. Lauantaina olin kirkossa soittamassa, ja meni kyllä mainiosti, vaikka itse sanonkin. Omaiset olivat valinneet kaksi oikein kaunista kappaletta, niitä oli hieno soittaa. Kaikin puolin mieliinpainuva siunaustilaisuus, pappi puhui niin koskettavasti vainajasta että minuakin itketti vaikka en tuntenut koko henkilöä... Sain kyllä tietysti pidettyä itseni kurissa, olinhan niinsanotusti töissä.

Esiintymisissä melkein kivointa on tulla keikalta kotiin kun on tyytyväinen suoritukseensa - on hauska nakata esiintymisvermeet kaappiin ja vaihtaa kotikamppeet päälle ja olla ihan rauhassa ja hyvillä mielin.

Lauantaina vietettiin koko perheen voimin Earth Houria (paitsi pienimmäinen, joka meni kahdeksan maissa nukkumaan). Turistiin kaikenlaista kynttilänvalossa. Minä kertoilin tenaville lehdenjakojuttuja - minun piirissäni on yksi pikku katu, joka on aika jännä, ja se alkaa saada meidän mukuloiden mielissä myyttisiä mittasuhteita, kun siitä riittää kaikenlaista merkillistä kerrottavaa. Sen oikealla puolella on kaksi rivitaloa, joissa asuu tavallista, rauhallista, aika konservatiivista väkeä. Vasemman puolen rivitalot... no, siellä on ihan eri meininki - kesäisin siellä saattaa nähdä munasillaan kirmailevaa porukkaa, tai grillibileiden viettoa puoli kuuden aikaan aamulla, tai ei ole ollenkaan tavatonta jos joku tulee hakemaan lehden laatikosta pelkissä pitkissä kalsareissa. Pihamaalla pyörii kovapintaisen näköinen kolli, jolla on iso pää ja vartalo pelkkää lihasta, ja jos meidän pullamössökolli sattuisi epäonnekseen törmäämään siihen niin se rökittäisi meidän kissan mennen tullen. Ja aina kun vien laatikoihin mainoksia, ihmettelen yhden laatikon pohjalla olevaa yksinäistä pelikorttia. Se on herttakuningatar, ja jotenkin epämääräisen kiehtova ja pelottava näky - mielikuvitus alkaa aina laukata kun näen sen. Eilen aamulla kuulin jättikollin mouruavan uhkaavasti jollekin kissaparalle, ja joku ukko vei roskapussia ja murahti minulle huomenet. Ja näin myös toisen rivitalon päädyssä sohvan, joka oli ihan päreinä. Kuten sanottu, merkillinen katu ja merkilliset talot, sinne on aina kiintoisaa mennä kun ei koskaan tiedä mitä vastaan tulee.

Au, mahaan sattuu taas. Taidan tästä lähteä kylälle ja apteekkiin, jos sieltä vaikka löytyisi jotain apua. Poistun sieltä varmaan Gefilus-tablettipurkki kourassa. Ruokakaupassa pitää käydä, vaikka en kyllä yhtään keksi mitä laittaisi ruoaksi... no jaa, suurimmalle osalle porukasta ei varmaan ruoka edes maistu. Huoh.

Mutta: mitä parhainta pääsiäisviikkoa kaikille lukijoilleni, myös uudelle lukijalle, kaukana pohjoisessa asuvalle  Ahkulle! Kotiseutuhenkisiä ollaan molemmat, meillekin tulee Hiidenkivi. :) Voikaahan hyvin kaikki!