...mää mitään laulele mutta yksin kyllä olen, kerrankin, seuranani vain kissan muodon ottanut Hannibal Lecter. Taas sain aamun alkajaisiksi siivota suikaleiksi silvotun myyrän ulkorappusilta - eivätkös kissat yleensä vain napsauta siististi niskat poikki saaliiltaan? Tämän talon kissahirviö silppuaa saaliit siihen kuntoon, että olenpa iloinen etten ole raskaana. Voisi muuten siivoaminen tehdä tiukkaa.

Aamu oli taas perinteistä säätöä ja sähellystä a´la meidän perhe, porukka kohelsi ympäriinsä etsimässä matikankirjoja ja housuja ja viime tingassa täytettäviä lappuja ja minä nyhersin kerhoeväitä pienimmälle ja hoputin eskarilaista josta on yllättäen tämän kevään aikana tullut aivan mahdoton vetelehtijä. Ennen niin skarppi ja ripeä tyttö venyy ja valuu ja alkaa kohta hitaudessaan muistuttaa perheen esiteiniä. Tämä on varmaan joku kausi. Ainahan täällä on jollain joku uhmaikä tai esimurrosikä tai mikä lie neljänkympin kriisi - viimeksimainittu taitaa olla juuri nyt minulla... Väki tuupattiin kuitenkin ajoissa taksiin, mutta pojat tietysti unohtivat jumppakamansa, eli mies vei ne koululle samalla kun vei pienimmän kerhoon. Puuh!

Iltapäivällä pitää vielä viedä eskarilainen parturiin ja illalla tänne tulee soitto-oppilas ja mitähän vielä... varmaan pitäisi jotain ruokaa vääntää nälkäisille jälkeläisille ja miksei miehellekin ja harjoitella juhlakonsertin kappaleita. Ja pestä pyykkiä! Mutta nyt menen nuokkumaan kahvimukini ääreen, reipasta keskiviikkoa kaikille!