Olin tänään töistä tullessani ihan onnesta revetä, kun kotiovelle kävellessäni meidän pihakoivusta lehahti näyttävästi siivilleen iso huuhkaja. Puolittain jo odotin, että se pudottaisi syliini meidän vitosluokkalaiselle osoitetun kirjeen - onhan poika jo kuuluisassa yhdentoista vuoden Tylypahkaanmenoiässä. Pöllöt ovat mahtavia! Töihin ajaessani näin myös kun karvainen kiiluvasilmäinen jokin pomppasi tieltä metsään ajovalojen säikäyttämänä, joten omituisten otusten osuus tälle päivälle alkaa olla täynnä. Mutta se huuhkaja - <3!

Tokaluokkalainen on aina vaan kipeä, mutta toivon, että taudin selkä alkaa olla jo taittumassa. Eilinen taisi olla pahin tautipäivä, kun kuume kipusi yli 38 ja joka paikkaa kolotti. Nyt potilas kuuluu tiuskivan veljelleen alakerrassa, hyvä merkki... Minullakin on kurkku kipeä, damn. Siksi laitoinkin tavanomaisen aamukahvin sijasta teeveden kiehumaan, jospa se vähän lievittäisi.

Eilen olin vitosluokkalaisen vanhempainvartissa. Siellä oli mukana erityisopettajakin, poika kun on luokiteltavissa erityislapseksi ADD:nsa vuoksi. Huojentavaa kerrottavaa oli opettajalla, poika ainakin toistaiseksi on pysynyt hyvin kärryillä, pystynyt keskittymään, ja asenne on enemmän kuin kohdallaan. Lapsi on aidosti kiinnostunut oppimisesta. Opettajan mukaan akateemiset taidot ovat huippuluokkaa. Eikä kukaan ole vielä kiusannut, se oli kaikkein huojentavin tieto.

Ja illalla menin kyläyhdistyksen kokoukseen perinnepiiriasioissa. Asiat ovat mallillaan, toivottavasti määräraha kurssille löytyy, että päästään aloittamaan mahdollisesti jo kevättalvella. Olin muuten vähällä lähteä kokoukseen flanelliset pääkallokuvioiset olohousut jalassa, huomasin erehdykseni vasta eteisessä kun olin laittamassa kenkiä jalkaan. Miettikää kyläyhdistyksen porukan ilmeitä jos näin olisi käynyt... Kyläyhdistyksen pj: "Kiitos, me otamme sitten yhteyttä." Minä: "Mutta eihän teillä ole yhteystietojanikaan!" Pj: "Niin, voittehan te ne jättää jos välttämättä haluatte..."

Tänään ei ole menoa minnekään. Jes!! Taidan leipoa, ja eskarilaisen kanssa pitää täyttää eskarikavereiden ystäväkirjoja, niitä on peräti kaksi kappaletta rästissä tuolla pakastimen päällä. Ystäväkirjat ovat tuonikäisten (tyttöjen) villitys, pitää varmaan ostaa meidän tytöllekin oma. Meidän pienimmäinenkin niitä hartaana selaa, ja onhan ne hienoja, kun niihin on liimattu kaikenlaisia hienoja tarroja... eli täytyy tästä lähteä kaivamaan meidän tarrat jostain esille. :)