Että sellainen torstai tällä kertaa. Aamulla menin esikoisen kanssa koululääkärin vastaanotolle, kun oli se vitosluokkalaisille tehtävä tarkastus jonne toivottiin vanhempiakin (tai toista sellaista) mukaan. Lääkäri tutki pitkään pojan nilkkaa, jonka poika siis oli nyrjäyttänyt tiistaina juostessaan, ja lähetti meidän terveyskeskukseen kuvattavaksi. Röntgenkuvassa ei näkynyt murtumaa, mutta nivelsiteet olivat revähtäneet. Nyt poika siis könkkää kyynärsauvoilla. Siellä tk-reissulla meni pitkään, joten sieltä päästyämme kurvasimme kahvilaan ravitsemaan itseämme muusilla ja makkarakastikkeella - koulun ruokatunti kun oli jo auttamattomasti ohi. Pojalta meni eilinen enkunkoe sivu suun, tekee sen kuulemma tänään.

Illalla oli soittokunnan harjoitus, kovin surullinen sellainen. Yksi pitkäaikainen soittokuntalainen menehtyi viikonloppuna, joten tunnelma oli hyvin raskas - kun porukka soittaa pitkään yhdessä, soittokaverit alkavat tuntua melkein perheenjäseniltä, joten suru on suuri kun yksi poistuu joukosta. Aika paljon tuli itkettyä siinä soittamisen lomassa, enkä ollut ainoa. Tämä edesmennyt soittaja oli aivan mahdottoman mukava ihminen, ystävällinen ja huumorintajuinen. Omaiset ovat pyytäneet soittokuntaa esiintymään hautajaisissa, harjoittelimme siis virsiä, surumarsseja ja vainajalle rakkaita kappaleita kirkossa ja muistotilaisuudessa esitettäviksi.

Mitäs tänään? No hei, tenavilla alkaa syysloma! Monenlaista mukavaa onkin tiedossa, mutta niistä lisää toiste. Väki on aika lomantarpeessa olevan oloista... saavat sentään nukkua aamuisin. Tänään eskarilainen menee kaverilleen kylään, minulle tulee soitto-oppilas jne jne... Ja nyt menen kahville ja sitten laitan huomiset juhlavaatteet kuntoon, lähdetään koko porukka ristiäisiin. Kyllähän noille tenaville löytyy siistiä vaatetta, mutta mitä ihmettä minä sinne laitan?!? Ikuinen ongelma.

Ai niin, etanavierailu ala-asteelle meni odotetusti eli aivan sikahyvin. Tenavat tykkäsivät kauheasti, ja varsinkin vitos-kutoset osasivat esittää kiintoisia ja aika kiperiäkin kysymyksiä.