Jep, ajatus luistaa vähän heikosti, kun on niin kova väsy - töissä on ollut viime aikoina vähän rasittavaa. Vielä kolme aamua vapaaseen. Juhannuksen vapaapäivät häämöttävät jo parin viikon päässä, joten kyllä se tästä.

Perjantaiset synttärini menivät oikein kivasti! Kolme kaveria lapsineen tuli kahvittelemaan, mukavaa oli. Täällä oli parhaimmillaan yhtäaikaa 12 lasta! Sain herttaisia lahjoja: parhaalta kamulta sellaisen hienon piikkilangasta kieputetun kattoon ripustettavan kierrätyskoristeen, toiset kamut toivat salmiakkikossupullon (heh!), suklaalevyn ja kukkapuskan, jonka keskeltä kurkisti koriste-etana. Ja ukko raahasi töistä tullessaan isoa violettia amppelikukkaa. Hieno on, mutta toivottavasti huolehtii itse sen kastelusta. Onnistuin sittenkin tappamaan sen äitienpäivätriffidin... 7-vuotias sanoi vähän alakuloisesti, että "Elihän se sentään kolme viikkoa".

Tarjosin vieraille suklaakakkua, dajm-pullia, ja keksejä sipsejä karkkia kun kerran lapsiakin oli runsain mitoin paikalla. Mukava juttu. Seuraavat pileet vietetäänkin sitten juhannuksen aatonaattona, kun juhlitaan siirinpäiviä perinteiseen malliin kahden Siirin ja näiden kotiväkien ynnä mukaan kutsuttujen vieraiden voimin...

Eilinen työpäivä alkoi ärsyttävissä merkeissä, mutta parani yllättävästi loppua kohti. Etelän suunnasta tulevat lehdet olivat melkein puolitoista tuntia (!!!) myöhässä, ja se ilkeä työkaveri oli tavallistakin häijymmällä tuulella. Muiden kanssa tulen hyvin toimeen, mutta tämän yhden kanssa en ollenkaan - hän ei mm. tervehdi minua lainkaan, saattaa läimäyttää oven nenän edessä kiinni jne, ja eilen hän sanoi taas aika ikävän kommentin yhdestä asiasta. Mutta: tämä kommentti alkoi elää mielessäni, ja siitä syntyi tarinanpoikanen, jota olen nyt alkanut työstää, kun tällä hetkellä ei yhtään tilaustyötäkään ole kirjoitettavana. Ja sitä tarinaa on ihana väsätä! Jos saan sen joskus valmiiksi, minun pitää varmaan kiittää tätä nuivaa työkaveria kädestä pitäen - tarina on todellinen helmi, varsinkin kun se on syntynyt jatkuvasta ärsytyksestä...

Siitä eilisestä työaamusta vielä: aikataulu siis pissi ja pahasti, varsinkin kun lehtien lisäksi piti vielä jakaa mainoksia. Mutta kierros meni silti nopeasti ja viihtyisästi, koska tarina eli omaa elämäänsä päässäni, ja lisäksi näin oravanpoikasen, huomasi yhden kerrostalon ilmanvaihtoritilän takana linnunpesän (siis en minä sinne ritilän sisään kurkkinut, vaan huomasin tiaisparin kiikuttavan sapuskaa sinne ja kuulin innokasta piipitystä) ja se ihana mummo, josta olen ennenkin kertonut, antoi minulle taas pussillisen vastaleivottuja munkkeja. "Oot kun Peppi Pitkätossu", mummo päivitteli ja suori sojottavia saparoitani. "No niinhän minä taijan olla ja tässä ois tämä teijän lehti", sanoin onnessani ja halattiin mummon kanssa toisiamme. Mummo tietää että minulla on iso perhe, ja omien sanojensa mukaan hän arvostaa ihmistä joka jaksaa ravata yöt töissä ja hoitaa päivät lapsilaumaa. Ihana! Tuntuu niin hyvältä kun joku arvostaa ja sanookin sen vielä ihan ääneen.

Hei, ulkona paistaa aurinko! Äkkiä pihalle! Tytöt siellä jo ovatkin, pojat ja mies lähtivät pyöräilemään. Taidan mennä tyttöjen kanssa katsomaan, miten ojanpohjan sammakonpoikaset pärjäilevät. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!