Mies vietti maanantaina nenäpäivää - kävi keskussairaalassa korjauttamassa nenänsä väliseinää tms. Ei mikään kauneusleikkausjuttu kuitenkaan... eikä onneksi tullut illalla kotiin Michael Jackson -nenän kanssa. Nyt on sairaslomalla, tuhisee ja honottaa mutta on muuten ok. Maanantai oli muuten meidän 13. hääpäivämme, varsin epäromanttinen sellainen. Heh!

Maanantaina autoni levisi ihan varoittamatta kesken kauppareissun. Olin pysäköinyt optikkoliikkeen parkkipaikalle, ja kun tulin silmälasikaupassa asioituani autolle tutkiskellessani samalla sydämessäni silmälasien hillittömiä hintoja huomasin, että auto on ihan mykkä. Yritin käynnistää mutta mokoma ei inahtanutkaan. Paniikki! Koska ukko oli parhaillaan lääkärien rusikoitavana päätin soittaa isälle, hän kun tietää autoista yhtä ja toista. Isä arvasikin oireiden perusteella että akku oli simahtanut. Jätin biilin parkkipaikalle (no mitä muutakaan olisin voinut tehdä?), laahustin kauppaan ja sen jälkeen seurakuntakodille, jossa viisivuotias oli parhaillaan kerhossa. Kerholta soitin hätäpuhelun korjaamoon, ja sieltä luvattiinkin tulla hakemaan autonavaimet (antoivat sitten autolle lisävirtaa ja ajoivat sen huoltamolle) ja minä ja 5v saimme onnekkaasti kyydin kotiin bestikseltä, jonka nuorimmainen on samassa kerhoryhmässä meidän tytön kanssa. Lampsin sitten neljän tienoilla korjaamolle hakemaan autoni, johon oli vaihdettu uusi akku levinneen tilalle. Puuh!

Muuta dramaattista tähän viikkoon ei ole sitten mahtunutkaan, onneksi. Tasainen (mutta kiireinen) viikko on ollut - töissä on ollut oikein kivaa, yöt ovat olleet koko viikon lämpimiä. Tenavien harrastukset ovat pikku hiljaa käynnistyneet - tiistaina tapasin kutosluokkalaisen uuden soitonopettajan, mukavanoloisen nuoren miehen. Partio alkoi myös tiistaina. Olin ihan ällikällä lyöty, kun menin hakemaan meidän partiolaisia kololta - uusia sudareita oli tullut ekaan tapaamiseen yli 20! Partiotoiminta on tällä paikkakunnalla kitunut henkitoreissaan jo monta vuotta, nykyisiä seikkailijoita (joihin meidän kolmasluokkalainenkin nyt siirtyi) on jotain viisi ja vanhempia partiolaisia ei tietääkseni ollenkaan. Mutta sudareita on nyt valtava sakki - tietenkin osa porukasta jää jossakin vaiheessa pois, mutta silti. Ekaluokkalainen tykkäsi kovasti, mikä on tietysti kiva juttu.

Mitäs vielä... Kolmasluokkalainen on ihastunut. Istuu pitkiä aikoja sohvannurkassa tuijottamassa tyhjyyteen, juttelee minulle paljon tästä ihastuttavasta luokkakaveristaan. Tunnen tytön - kiva ja söpö kuin mikä. Voi että!

Ja sokerina pohjalla: viisivuotias on oppinut ajamaan pyörällä! Siis ilman apupyöriä, ja niitä tuossa meidän vanhassa lastenpyörässä ei kai ole koskaan ollutkaan. Tyttö on sitkeää sorttia, harjoitteli ja kaatuili ja kaatuili ja harjoitteli eikä antanut missään vaiheessa periksi, ja nyt siis polkea sitkuttaa kovaa vauhtia muiden perässä tuossa pihalla. On kovasti innoissaan uudesta taidostaan.

Nyt tekemään jotakin. Illalla pidän soittotuntia, huomenna lähden keskussairaalaan kutosluokkalaisen kanssa. Hänellä on selkäkontrolli kirurgisella - sen piti olla jo elokuun lopulla, mutta siirsivät ajan syyskuulle. Hauska päivä tiedossa! Mukavaa loppuviikkoa, kamut!