Kuusivuotias viihtyy eskarissa ja oppii siellä uusia lauluja jatkuvalla syötöllä. Viime aikoina ohjelmistoon on kuulunut mollivoittoinen jollotus, joka alkaa sanoilla "Pieni tytön tylleröinen tietä pitkin kulki...", saman laulun muistan myös omasta lapsuudestani. Siinähän se tyttö tapaa kaikenlaisia hahmoja siellä metsikössä, myös Tapion ja Tellervon - ja tuo Tellervo on jostain syystä vääntynyt tytön suussa muotoon Teller-Bop. Se on minusta jotenkin mahdottoman hauskaa, kuuntelen aina korva tarkkana sitä kohtaa laulussa enkä pety koskaan... Kai tytölle pitäisi sanoa, miten se oikeasti menee, mutta en vaan raaski. Ja nukkumatti on eskarilaisen mielestä tietysti nukkumamatti... Kivoja tuollaiset omat väännökset.

Ulkona tuulee mahtavasti! Puut ovat jo melkein lehdettömiä. Tälle viikolle on kuulemma luvattu jo luntakin... Talvea kohti mennään. Varma merkki talventulosta on se, että hiiret alkavat ängetä sisälle taloon, ja tietysti miehen ja minun makkariin, joka sijaitsee kellarikerroksessa. Tänäkin aamuna yksi epäonninen hiiri kohtasi loppunsa meidän kamarissa, heräsin loukun napsahdukseen. Viime talvena ei hiiriongelmaa ollut, siitä piti huolen Pörrö, mutta kun kissa on nyt poissa (lopullisesti, naapurit raportoivat jo aikapäiviä sitten nelostien varressa näkemästään kissavainaasta, jonka tuntomerkit sopivat meidän kolliraukkaan) niin hiiret totisesti hyppivät pöydillä. Tämä talo ei enää kauaa ole kissaton, ekan adventin tienoilla meille muuttaa kissanpentu. Toka- ja neljäsluokkalaisten palokuntakerhon vetäjällä on pentue, jota käytiin jo toissaviikolla ihastelemassa - viisi ihanaa kissavauvaa, kaksi punaraitaista, kaksi tummaa oranssein merkein ja yksi savunharmaa. Se harmaa me varattiin, ja nimikin sille on jo keksittynä - tenavat ristivät sen Voldemortiksi (en tiedä mikä on plan B, jos kissa osoittautuukin tytöksi).

Kaikki muut ovat jo rynnänneet tahoilleen, paitsi tietysti minä sekä teini, joka potee kuumetta ja päänsärkyä - sama tauti kuin taannoin eskarilaisella ja myös tokaluokkalaisella, jonka tauti kaatoi sängynpohjalle viime viikolla. Neljäsluokkalainen on toistaiseksi säästynyt, ja me aikuiset myös. Aika kova pöpö, aiheuttaa korkeaa kuumetta ja ankaraa päänsärkyä sekä kurkku- ja mahakipua. Toivottavasti nelosluokkalainen ei sairastu ensi viikolla, ettei mene pojalta syysloma ihan pilalle.

Tänään ohjelmassa - yllätys yllätys - kirjoittamista ja perinnepiirin vetämistä. Ja pitää soittaa huoltamolle, että vaihtaisivat batmobiiliini talvirenkaat - en halua luistella ojaan lehdenjakoreitilläni. Tänään olikin luojan kiitos vapaapäivä ja huomennakin on, saa levätä... Hyvää lokakuista viikkoa kaikille!!