Olipa miellyttävää olla töissä - viidentoista asteen pakkasten jälkeen tämänaamuinen -1 tuntui ihan kesäkeliltä. Huomenna vapaapäivä, huh... tosin tänään pitää jakaa loput puhelinluettelot. Lauantaina päästiin hyvään vauhtiin, mutta yhdeksännen kerrostalon jälkeen jakelutiimi uuvahti ihan totaalisesti ja lähdettiin kotiin lepäämään. Sunnuntaina ja maanantaina ei jaksanut lähteä pakkaseen huhkimaan, joten tänään illansuussa jatketaan kun mies kotiutuu työkeikalta.

Lapsilla alkoi eilen koulu, ja huomenna se jatkuu taas. Koko kevät pitää jaksaa herätellä väkeä taksille... Miten ne aina lomilla nousevat kukonlaulun aikaan ja sitten kun arki koittaa se herääminen on älytöntä vääntämistä? En ymmärrä.

Taloudenpitoni tunnuslause on "Parempi vähän paskaa nurkissa kuin puhdas helvetti", mutta ikävä kyllä Pörrö otti tuon viime yönä kirjaimellisesti - pääsin heti aamusta pökälejahtiin. Arvaattekin, löytyi hajun perusteella...

Mies lähti jo työkeikalleen, ja minä ryntään nyt keittiöön kahville uuden salarakkaani seuraan. Törmäsin häneen eilen k-kaupassa sokerihyllyn luona - hänellä on punaruudullinen metsurinpaita, muhkea parta ja baseball-lakki päässä, hän on Kanadasta ja hänen nimensä on Maple Joe. Tästä vaahterasiirappimiehestä kyllä tykkää jo koko perhe! En tiennytkään, että vaahterasiirappi on noin hyvää - ja onneksi keittiössä on vielä yksi pala pannaria, jonka kanssa Joe pääsee oikeuksiinsa... Palaillaan! :)