Päivää että pätkähti! Hengissä ollaan, ja ihan ensi töikseni kiitän Viljonkkaa, Leppistä, Kukkuluuta, Saria ja anonyymejä kannustavista kommenteista - oikeasti, kiitos!! Sain kommenteistanne lohtua ja iloa.

Niin, tuo Mauno Makkara on siis meidän kissa, tuollaisella lempinimellä tenavat sitä paiskasivat, ja onhan se kieltämättä osuva nimi. Tuolla se nyt pötköttää yläkerran sohvalla umpiunessa. Ihana kissa! Yöllä heräsin, kun se kävi nuolaisemassa poskeani ja käpertyi tyynylleni nukkumaan. Olen niin kissaihminen kuin olla voi. Tykkään toki koiristakin! Kävin pyhänä kaupassa, ja näin kaupan pihassa syötävän suloisen kolmikuisen saksanpaimenkoiran pennun - sain sen emännältä luvan silittää pikku hurttaa, ja se oli aivan onnessaan, sillä oli isot käpälät ja joka suuntaan sojottavat korvat ja oih - kerrassaan ihana ilmestys. Ja kaveriin ja kaverin collieen törmäsin apteekin pihalla viime viikolla - se collie on suuren luokan kaunotar, ja pitää minusta. Ja minä siitä.

Syötiin päivänä muutamana muumikeksejä. Jostain syystä suuri osa niistä oli päättömiä, kummituskeksejä siis - tenavilla riitti hauskaa, kun yrittivät löytää päättömille muumimammoille sun muille muikkusille päitä... siitä tuo otsikon tuonpuoleisjuttu siis juontaa juurensa. Halvat on huvit meidänkin perheessä.

Kävin eilen neuvolassa hakemassa sikapiikin. Käsi oli ihan älyttömän kipeä koko illan! Ja yönkin, mutta nyt on jo alkanut helpottaa. Rokotusjono veti tosi hyvin, rokottajia oli monta eikä vuoroaan tarvinnut montaa minuuttia odotella. Hyvä juttu.

Eilen ekaluokkalaiselle sattui koulussa aivan älytön tapaturma. Jostain syystä meidän kiltille ja kuuliaiselle lapselle aina tapahtuu... No, tämä(kin) tapahtui välitunnilla: tyttö hyppäsi keinusta ja kaatui. Keinu heilahti päin tytön naamaa, ja se toinen metalliketju, joista siis pidetään keinuessa kiinni, osui tytön huuleen ja heilahti takaisin - ja vei mennessään nahan tytön alahuulesta. Uusi versio klassisesta "laitan-huulen-pakkasella-rautatankoon-ja-katson-mitä-tapahtuu" -kokeilusta. Verta tuli tietysti ihan tippumalla, kuten arvata saattaa... nyt huulessa on muhkea rupi. Kaikkea voi näköjään sattua.

Esikoisen concertakokeilu etenee hyvin, elimistö on alkanut tottua - unettomuus ei enää vaivaa siinä määrin kuin alussa, ja päänsäryt sun muut ovat vähentyneet. Ja mikä parasta, poika jaksaa keskittyä asioihin. Hieno homma.

Ookoo, nyt hoitamaan kodinhoidollisia velvollisuuksia - blogikierroksen jälkeen, tietysti. Mukavaa tiistaita, kirjoittelemisiin!