Ja kiitos kun olitte jättäneet viestejä edelliseen postaukseeni! Niitä on aina tosi kiva lukea. Love ya all <3

Pidin jorinataukoa, koska olin alkuviikon perheen kanssa Tukholman risteilyllä. Kivaa oli! Alkaa tuo jälkikasvu olla sen verran isoa, että jaksavat reissata ja olla ihmisiksi... Isoin poika nilkutti sitkeästi mukana kyynärsauvoillaan, kuljettiin ristiin rastiin Tukholmaa ja reissattiin siellä bussilla, lautalla ja metrolla - käytiin sellaisessa Sea Lifen tapaisessa akvaariossa ja kaupoilla tietysti myös. Vitosluokkalainen oli onnessaan kun osasi kommunikoida akvaarion kalojenhoitajan kanssa englanniksi - kyseli rauskujen hoidosta, eli ymmärsi ja tuli ymmärretyksi. Laivalla sitten osa porukasta kävi uimassa, tytöt osallistuivat kaikenlaisiin pieniin kilpailuihin, syötiin hyvin ja kaikki saivat tietysti ostaa tax freestä karkkia (minä myös!). Ja kyllä oli mukava palata eilen kotiin!! Oltiin aika väsyneitä, mentiin aikaisin nukkumaan ja herättiin vasta äsken.

Ulkona on sumuista ja harmaata ja maa kuurassa ja vaikka mitä, mainio keli! Minulla on tunnin päästä fysioterapia, lisäksi tänään pitää käydä ruokkimassa tuttavaperheen ärhäkkä vesikilpikonna ja mennä illalla soittokuntaan. Emme lomaile, koska tulossa on tärkeitä esiintymisiä.

Nyt kahville. Oikein hyvää torstaita blogitutuille ja -tuntemattomille! :)