Minä, nuorempi tyttö ja pöntöllinen etanoita kotiuduimme äsken eskarireissulta. Meidän isompi tyttö oli kysynyt eskariopeltaan saisiko hän tuoda agaattikotilonsa näytille, ja tokihan lupa moiseen vierailuun heltisi. Äsken siis käytimme lemmikkejä päiväkodissa, ja ne saivat tietysti suuren suosion - lapset suhtautuvat yleensä positiivisella uteliaisuudella vähän erikoisempiinkin elukoihin. Meidän eskarilainen vastasi onnesta polleana lukuisiin kavereiden ja opettajien esittämiin kysymyksiin. Kiva reissu oli. Etanatuokion jälkeen päiväkodin väki ulkoili pihalla, ja me pienimmäisen kanssa myös - melkoista hulinaa siellä pihamaalla oli, sellaiset etanamaiset varrelliset tappisilmät olisivat kyllä tarpeen niillä eskariopeillakin... tai vaihtoehtoisesti silmät selässä.

Aamulla oli oikein mukavaa töissä - vaikka pitikin jakaa mainoksia. Oli aika lämmintä - ja hei, enää viisi aamua kesälomaan! Jaksaa paiskia töitä kun tietää pääsevänsä kohta lomille.

Tänään on ohjelmassa lähinnä kerholaisten kuskausta, tiistai on viikon kiireisin päivä mitä harrastuksiin tulee. No, siinähän kuskailen. Nyt kuitenkin laittamaan lounasta pienimmäiselle ja itselle, joten morjens!