...näin pääsi kolmasluokkalainen kuittaamaan minulle, kun menin helppoon - poika mutisi epäselvästi ja nopeasti "outosanoohä" ja kun kysyin kummissani että häh, sain tietää olevani outo. Kun siis sanoin että häh. Tästä se alkaa, verbaalinen jallittaminen meinaan...

Kiitos lukuisista kommenteista! Piristivät! Viljonkka jo kyseli että ollaanko täällä päässä kunnossa, kun päivityksiä ei kuulu eikä näy. Jep, kaikki on ihan normaalisti, on vaan ollut monenlaista puuhaa ja toisaalta niin yksitoikkoista, etten ole keksinyt mitään kirjoitettavaa. Nyt käärin hihani ja alan kertoa viime aikojen kuulumisia:

Ensinnäkin, nuorimmainen täyttää tänään kuusi. Nyt pitää siis opetella kirjoittamaan blogiin viisivuotiaan sijasta kuusivuotias... Sai lahjaksi meiltä pikkuponihärpäkkeitä ja sadan palan HelloKittypalapelin, jonka tuossa äsken kokosikin. Isosiskoltaan tyttö sai pakkauksen kissatarroja. Juhlia vietettiin viime viikonloppuna vallan kahtena päivänä - vii... eikun kuusivuotias piti yhteiset juhlat ekaluokkalaisen kanssa, joka täyttää vuosia ensi viikolla, ja annoin luvan kutsua paljon porukkaa. Jaettiin vieraat sitten kahteen ryhmään, että homma pysyisi edes joten kuten kasassa. Ja pysyihän se! Oikein kiva viikonloppu. Päivänsankarit saivat roppakaupalla lahjoja: tarroja, askartelupakkauksia, huulikiiltoja, pieniä pehmoleluja... Kaikkea mukavaa. Ja kuusivuotias sai kummeiltaan vaaleanpunaisen Bambi-lakanapakkauksen, kyllä nyt kelpaa vedellä unta palloon.

Öö... mitäs muuta. Joo, kävin poikain kanssa Pohjanmaalla isää moikkaamassa, ja reissu oli sangen mukava. Huomasin tosin ensimmäistä kertaa, että isä on käymässä vanhaksi ja jotenkin raihnaiseksi, muisti pätki ja oli vähän alakuloisen oloinen. Puhuin siskon kanssa asiasta, hän oli pannut saman merkille. Onhan isällä tietysti ikää, ymmärtäähän sen että vanhalla ihmisellä joskus tökkii. Jotenkin surullista silti, ja onnistuin heti kehittämään huonon omantunnon siitä etten asu kotipaikkakunnalla - no ei isä kyllä siellä orpona kärvistele, siskot ja veli asuvat samalla paikkakunnalla ja toinen siskoni peräti samassa rivitalossa, ja kaikki käyvät säännöllisesti isän luona. Hyvä niin, omia ei jätetä. Nyt isä on sairaalassa jossain tähystyksessä, eilen soitin hänelle soittokunnan treenien väliajalla, ja isä kuulosti kovasti hyväntuuliselta. Pääsee tänään kotiin.

Susikairan Akka kyseli (tälleen asiasta viidenteen) miten meidän esikoisen keskittymishäiriö huomattiin. Se pantiin merkille jo eskarissa, kun tehtävien teko, syöminen, ulos lähteminen, kaikki sujui ta-vat-to-man hitaasti. Jännä ettei sitä ollut kotona pannut merkille, vaikka hitaastihan ne hommat kotioloissakin etenivät... koulussa sama jatkui, hitaus tehtävien teossa ja omissa maailmoissa viihtyminen. Siispä open ja koululääkärin kehotuksesta tutkimuksiin, ensin psykologin testeihin ja sitten neurologille, jossa ADD sitten todettiin. Pojalla on siis alivilkkautta (ei ylivilkkautta, ei häiriökäyttäytymistä), jotain aistiyliherkkyyttä ja vissiin lieviä aspergeroireitakin, ei kuitenkaan pahasti. Testeissä todettiin epätasaisuutta, eli jossain jutuissa oli ikäistään alemmalla tasolla ja toisaalta esim. matematiikassa osasi lukiotasoisia tehtäviä. Poika oli tuolloin 9-vuotias. Nyt sitten päätettiin aloittaa lääkekokeilu, kun syksyllä on vuorossa yläasteelle siirtyminen. Ja hyvin on mennyt kuten aiemmissa postauksissa olen hehkuttanutkin, maanantaina soitti erityisope ja kertoi, että keskittyminen on parantunut merkittävästi, saa nykyään tehtyä tehtävänsä loppuun tunnilla ja on muutenkin skarppina. Että näin.

Okei, mitäs vielä... jaa niin, viime viikolla palasin töihin ja kyllä on kuulkaa ollut kivaa! Oikeasti! On se vaan niin helppoa ja stressitöntä työtä, ihan hermo lepää kun saa yön pimeydessä nakella lehtiä ihmisten luukkuihin ja kuunnella autossa ratioo ja syödä sokerittomia pastilleja. Ja bongailla kissoja ja kiittää luojaansa siitä ettei tarvitse olla ihmisten kanssa tekemisissä. Minusta on tullut ihan outo, en jaksa ihmisiä yhtään, tai ainakin hyvin pieninä annoksina - poikkeuksena perhe ja ne muutamat ystävät joita minulle on siunaantunut. Varmaan erakoidun vanhemmiten, kökötän vaan kissoineni kotona lukemassa ja odottelen lapsia ja lapsenlapsia kylään.

Okei, ei kai tässä muuta... nyt pyykkiä ripustamaan ja pullanleivontaan. Viikonloppua, ystävät, kirjoittelemisiin! <3