...and the living is easy! Kuulkaas nimittäin ystävät ja toverit: vielä ensi yönä töihin ja sitten alkaa meikäläisellä kymmenen päivän kesäloma!! Aivan mahtavaa. Lomallani aion nukkua yöni, lukea ja löhötä, ja viikon päästä lähden miehen kanssa kahdestaan Helsinkiin, kun onnistuttiin saamaan lastenvahti. Meinataan vallan hotellissa yöpyä! Lomani aikana on myös kokonaista kolme soittokunnan keikkaa, lauantaina konserttitanssiaiset, seuraavana lauantaina palokunnan pippalot ja sunnuntaina jotkut museopileet naapurikunnassa. Huomenna lähden poikain kanssa isää morjestamaan, kun ovat sitä kovasti toivoneet, niin pojat kuin isänikin. Saattaa olla aika lämmin keli ajella.

Pojat ovat olleet koko viikon musiikkileirillä, kotiutuvat tänään. Mukavaa on kuulemma ollut, hyvä juttu. Eilen 7v, 5v ja minä innostuttiin pitämään tyttöjen pileet, eli ajettiin mies tiehensä (loikkasi autoon ja lähti käymään taidekeskus Salmelassa tjsp) ja tehtiin kolmestaan kaikkea hauskaa. Leivottiin muffinsseja (tehtiin niihin oikein kuorrutuksetkin, vau), luettiin Prinsessa-lehtiä, kaikenlaista. Oli kyllä kivaa - pitäisi useamminkin tehdä juttuja pienellä porukalla. Arjen melskeessä aina joku jää vähemmälle huomiolle, tällainen iso lauma kun ollaan.

Nyt pitemmittä puheitta ulos kesäsäästä nauttimaan, pärjäilkää, kamut!