Aivan KAMALAN kylmä työyö takana. Pakkasta jotain -25 ja luihin ja ytimiin käyvä tuuli - hrrr!!! Ensi yöstä tulee vielä pahempi, jos noiden lisäksi vielä lumipyry ylettää näille korkeuksille. No, kevättä kohti ja silleen...

Eilen käytiin terveyskeskuksessa, pojalla oli se EKG. Sydänkäyrän jälkeen poika näytti siltä, kuin olisi joutunut halipulasta kärsivän mustekalan uhriksi - punaisia imukuppimaisia jälkiä kulki pitkä rivi pojan hintelän rintakehän yli... Lähtiessämme kysyin vastaanotosta, voisinko tulla ensi viikolla kilppariverikokeeseen, kun tuntuu, että lääkitys ei ole kohdallaan. Hoitaja katsoi koneelta viimeisimmät verikokeen tulokset, kokeissa olin käynyt syksyllä mutta en ollut saanut aikaiseksi soittaa tuloksista. Olisi ehkä pitänyt. Hoitaja tuijotti näyttöä silmät selällään - "Nää arvothan on ihan sekasin!!". Sovittiin, että menen tiistaina verikokeeseen, ja yritän saada keskiviikkona itselleni lääkäriaikaa. Sain tulosteen tähän asti otetuista kilpparikokeistani, ja toden totta, arvot eivät ole lähelläkään viitearvoja vaan huitelevat tosi korkealla. Huokaus - viime keväänä ne olivat hetken kohdallaan, mutta syksyllä tilanne on taas riistäytynyt käsistä. Olen kyllä tuntenut itseni aika huonoksi: tolkutonta väsymystä ja palelua ja saamattomuutta, tukkaa lähtee tukottain ja naama on kuiva korppu. En tajua miksi lääkitys ei pure.

Tänne tulee kohta tyttöjen kaveri leikkimään. Minityttökerhokin kokoontui torstai-iltana yhden tytön luona - kysyin ekaluokkalaiselta kerhon jälkeen, mitä olivat puuhanneet. "Hypittiin leikkimökin katolta hankeen", kuului vastaus. Kuulosti hauskalta!

Sanovat, että materia ei tuo onnea... Paitsi, että joskus kyllä tuo! Sain männäviikolla miehelta ihanan yllärin. Kävi pienimmäisen kanssa kirkolla, ja sieltä kotiuduttuaan nostivat leveästi hymyillen autosta potkukelkan. Olen halunnut iät ja ajat omaa potkuria, sellaista aikuisten kokoa olevaa - meillä on sellainen pikkukersojen kelkka, mutta sitä joutuu jopa tällainen semikääpiö työntämään niskat kyyryssä. Nyt olen siis oikeankokoisen sinisen kelkan onnellinen omistaja, ja kyllä se onkin ihana, sillä on mahtavaa potkutella! Samalla viikolla sain myös Paulo Coelhon Rohkeus -kalenterin, mies oli sen voittanut kirjaston aforismintunnistuskilpailusta. Hieno on!

Jaaha, kai sitä voisi mennä tiskaamaan jne jne. Lauantaita kaikille, pysykää lämpiminä!