Johan oli taas uni. Jonas Brothersin pojat (kyseessä siis bändi, josta ainakin meidän isommat lapset kovasti pitävät, se on vissiin aika suosittu ympäri maailmaa) tulivat meille kylään, ja minä tietysti vieraanvaraisena halusin tarjota ruokaa. Meidän perhe oli juuri syönyt makaronijauhelihaa (siis sitä makaronilaatikon hellanlevyversiota) ja siitä ei ollut kuin rippeet jäljellä, mutta yritin epätoivoisesti saada sen riittämään vieraille. Paistelin lisäksi jotain pekonia tms. Miksi uneni aina kääntyvät perheenäitivaihteelle? Viime kesänäkin näin unta Johnny Deppistä, joka makoili meidän rannassa punaisen viltin päällä ilman paitaa ja Jack Sparrow -vetimissä, ja minä astelin sen luo ja sanoin että valitettavasti mun on nyt mentävä kauppaan. Ja seuraavassa hetkessä siinä unessani olinkin k-marketin maitohyllyllä. Kuinka säälittävä sitä voi ihminen olla?!

Koko eilisillan ja yölläkin satoi lunta ja sataa vieläkin. Maisema on valkoista pumpulia, ihanaa! Äsken istuin pitkän tovin keittiönpöydän ääressä polttamassa kynttilää ja tuijottelemassa lumiselle pihamaalle. Jep, talvi on tullut - aamulla töihin ajaessani talven ensimmäinen lumiaura ähelsi minua vastaan isolla tiellä. Ja myönnytyksenä vuodenajalle laitoin töihin maiharit - niillä on aika raskasta klompsotella menemään rapuissa, mutta lenkkareita ei voi talvella käyttää, ovat liukkaatkin.

Minulle soitti eilen kanttori, joka pyysi minua esiintymään kauneimpiin joululauluihin 21.12. Lupauduin siltä istumalta - kirkossa on mukava soittaa, ja aivan erityisen mukavaa se on joululaulutilaisuuksissa, kun penkit ovat täynnä väkeä ja tunnelma jouluinen ja iloinen. Mitähän soittaisin? No en ainakaan inhokkiani Me käymme joulun viettohon -kipaletta.

Tänään soittokuntaan. Ja huomenna saan uuden pään! Menen siis aamulla parturiin. Jihuu! Lumista ja hauskaa päivää kaikille!

Ai niin, vielä kaunis kiitos Päiville ( www.vilijon.vuodatus.net ), sain häneltä I love your Blog -tunnustuksen. Kiva juttu! Ihana lukea vilijonkkalaisten kuulumisia, mukava blogi - käykäähän toisetkin tutustumassa!