Koko Suomi järkyttyi Kauhajoen tapahtumista, minä muiden mukana. Paha, ahdistava tapaus.

Reagoin aina järkytykseen ja suruun leipomalla. Aloin illalla tehdä pizzaa ja mokkapaloja, ja siinä leipoessani koko perhe kerääntyi yksi toisensa jälkeen pöydän ympärille keittiöön. Ulkona hämärsi, mutta perhe oli siinä luonani, turvassa, juttelemassa ja auttelemassa. Se antoi turvallisuuden tunnetta kai eniten minulle, tajuan sen nyt.

En pysty suojelemaan lapsiani järjettömältä, satunnaiselta väkivallalta, sen tiedän. Mutta luoja tietää että teen kaikkeni, jotta lapseni eivät tuollaisiin väkivallantekoihin ryhtyisi - haluan olla läsnä, kuunnella, myötäelää, kehua ja kannustaa, olla kiinnostunut. Puuttua jo varhaisessa vaiheessa, jos tarvetta on, ja jos vain suinkin osaan.

Eilen käperryttiin sohvalle kuupeiton alle, luin lapsille tarinan Tove Janssonin Näkymättömästä lapsesta - ihana pieni novellikokoelma. Se taisi olla eilisen paras hetki.