Ajelin eilen märkääkin märemmän maalaismaiseman halki tapaamaan kaveria ja hänen koiraansa. Kaveri on collieihminen henkeen ja vereen, häneltä meidän kaksi vuotta sitten menehtynyt koirammekin oli hankittu. Perillä minua odotti mitä ihanin koira, rauhallinen ja herttainen ja kaunis, ja se antoi kärsivällisesti minun halailla ja silitellä ja suukotella itseään. Collie on minun rotuni, ehdottomasti. Ehkä meillekin vielä joskus... Mies ainakin näytti varovasti vihreää valoa. Odotellaan ja katsotaan.

Oli hauska nähdä kaveria pitkästä aikaa. Kahviteltiin ja juteltiin ja oli oikein kivaa. Kaveri oli tehnyt minulle violetit villasukatkin, ihanat. Oli mukava ajaa kotiin vierailun jälkeen, ohi tienposkessa nuokkuvien kaivureiden ja aurauskeppien ja hirvilankojen ja varisparvien. Tällä viikolla olen käynyt myös bestiksen luona kahvilla, olen varsinainen kyläluuta... Siitäkin vierailusta jäi tosi iloinen olo. Kyläily on mukavaa. Sitä tulee kyllä aika harvoin harrastettua.

Oli märkä aamu töissä, mutta eipähän ainakaan ollut kylmä. Äsken koko porukka lähti tahoilleen, eli kouluun/ kerhoon/ töihin. Siirryn tästä keittämään itselleni kaurapuuroa ja kahvia ja sitten voisi vaikka köllähtää kissan viereen sohvalle. Maanantaita kaikille!