Kävin taas töissä kääntymässä. Tavallinen maanantaiaamu nyrjähti yllättäväksi kohtaamiseksi yhden ihme hiipparin kanssa eräässä kerrostalossa - kipitin rivakasti katse jakolistassa ja ajatukset päivän puuhissa (pese sauna - leivo - mitähän laittais ruuaks - muista patistaa vitosluokkalaista lukemaan kokeisiin - toivottavasti kissa osuu tällä kertaa hiekkalaatikkoonsa) kun kurvasin kulman takaa ja viittä vaille kompastuin kerrostasanteella makaavaan mieheen. Säikähdin tietysti ihan älyttömästi - ukko makasi niin hiljaa ja liikkumatta talvipomppa päällä ja hattu päässä että luulin sitä vainaaksi. Kumarruin kauhuissani lähemmäs... ja ukko avasi silmänsä. Piipitin jotain tyyliin "Pärjäätkö?" ja siihen mies reippaasti: "Pärjään! Mitäs sulle muuten kuuluu?" Minä: "Hyvää... pitää tästä jatkaa matkaa", ja hivuttauduin ovelle - kiivettyäni ensin ukon yli viemään lehtiä luukkuihin.

Aloitin siis viikkoni small talkilla humalaansa poisnukkuvan (ulkoruokinnassa olevan?) ukkelin kanssa. Ja jatkoin sitä saunan pesulla - kohta tänne tulee sähkömies korjaamaan kiuasta, jossa on viallinen ajastin. Siinä on riittävästi jännitystä tälle päivälle.

Oli muuten mukavaa olla eilen yksin kotona. Söin ison lautasellisen jäätelöä ja viikkasin sitten kasan pyykkejä ja parsin ja paikkasin vaatteita samalla kun katsoin kaikessa rauhassa Frasieria. Toisillakin oli ollut hauskaa - vitosluokkalainen oli laulanut kaverin synttäreillä singstaria ja oli innoissaan, muilla oli ollut mukavaa mummolassa. Päivä kruunattiin syömällä köyhiä ritareita.

Mutta nyt tekemään... jotain. Vielä kun keksisi että mitä - ehkä tiskaan. Eikun putsaan kissanastian, nelivuotias ilmoitti juuri että tällä kertaa Pörrö tosiaan osui laatikkoonsa. Jei! Päivänjatkoa.