Töissä on kiva bongailla jäniksiä. Ja niitähän riittää! Keskusta on aamuöisin jänisten hallussa, niitä pomppii esiin kaikkialla. Loppupäässä reittiäni näen aina sen saman jänispariskunnan, ja tänään tajusin että ne ovat tottuneet minuun, tai ainakaan eivät pahemmin pelkää minua - pääsin autoni kanssa hirmu lähelle toista. Jänis istui maassa torkkuen ja minä nousin autosta ja kävin viemässä lehden laatikkoon parin metrin päähän jäniksestä. Se vaan kökötti siinä ja tarkkaili minua pyöreillä silmillään. En ole koskaan nähnyt elävää jänistä niin läheltä. Kaunis! Lopulta se hyppäsi parilla vetävällä loikalla jonkun puutarhaan ja kurvasi virnistävän puutarhatontun vierestä talon taakse. Jänikset ilmeisesti osaavat aikatauluni, reittini ja sen, että en ole niille uhka. Huomisaamuna tavataan taas!

Loppuviikko meni mukavasti, ja eilinenkin. Pitää ihan kerrata mielessään, mitä kaikkea tuli tehtyä... No ainakin lauantai oli tajuttoman hauska, vuokrattiin nimittäin uimahalli. Ihan tosi! Kunnan uimahallia voi vuokrata kohtuuhinnalla yksityiskäyttöön, joten mies varasi sen viikolla meidän perheelle. Lauantai-iltapäivänä mentiin hallille, jossa huoltomies päästi meidät sisään, ja siellä sitten saunottiin ja uitiin reilut puolitoista tuntia. Vesi oli hirmu lämmintä, ja kaikilla oli kivaa, aika kului kuin siivillä. Minä yleensä kartan uimahalleja, olen käytännössä uimataidoton ja inhoan ja pelkään syviä paikkoja (onneksi lapset ovat ihan toista maata, eskarilainenkin osaa uida hienosti), mutta löysin avun pelkooni - vesijuoksuvyön! Kääräisin sen vyötärölle ja miehen houkuttelemana ja lasten hurratessa uskaltauduin syvälle. Oli ihanaa huomata, että vesi kannatteli minua. Tämä hehkutus kuulostaa varmaan uimataitoisista ihan typerältä, mutta se oli minulle oikeasti tosi iso juttu. Mahtava reissu, kaikki olivat siitä yhtä mieltä.

Pyhänä pakkauduimme taas autoon ja suuntasimme yhdelle koskelle, se on täällä suosittu ulkoilureitti pitkospuineen ja siltoineen. Oli kiva patikoida porukalla, sääkin suosi. Kotona mies pelasi vielä pesäpalloa kersojen kanssa, toisin sanoen sähläsivät ympäri pihaa mailan, tennispallon ja räpylän kanssa.

Eilen pääsin kamujen kanssa kaupunkiin, ja oli kyllä hauskaa. Naurettiin vedet silmissä! Ja tänäänkin on mukavaa luvassa, vitosluokkalaisen soitonopettaja tulee tänne kahville ja illalla vitosluokkalaisella on kokkikerhon nyyttärit ja tokaluokkalaisella kaverinsa synttärit... Ihan kiva päivä tulossa. Mutta nyt lopetan jorinat tähän ja menen kahville, sitten alan leipoa. Tiistaita!