Jokohan tässä uskaltaisi riemuita? Pörröllä oli pitkään epämiellyttävä tapa kuseksia sohvalle - aivan karseaa käytöstä muuten älykkäältä ja aina puhtaalla hiekalla varustetun hiekkiksen omistavalta kissalta. Meinasi hermo mennä, ja muutaman kerran menikin. Älysin sitten viimein mennä kauppaan, jossa kamuni Kassaneiti (terve vaan!) ohjasi minut elukkatarvikehyllylle. Sieltä mukaan tarttuikin sitten puteli kissankarkoitetta. Ja tiedättekö mitä: se toimii! Ällöyllärit loppuivat siihen paikkaan. Onnea on sisäsiisti kolli! Joka muuten nykyään taitaa käydä ulkona asioillaan, hiekkalaatikossa se ei ole kyykkinyt pitkään aikaan.

Eilen nauratti: istuin hiljaa alakerrassa meidän makkarissa lukemassa ja Pörrö singahti paikalle. Ja yllättyi kun istuin siellä ja säikähti, puffautti turkkinsa kaksinkertaiseksi ja hyppäsi pari sivuaskelta minua kohti. Kaksi selällään olevaa silmää vaan seisoi pörröisen harmaan turkin keskellä. Hauska! Kyllä se siitä sitten nopeasti rentoutui kun tajusi, että minähän siellä vain istuskelin...

Viikonloppuna vietettiin earth houria, oltiin tuntitolkulla pulkkamäessä (tenavat lähinnä, en minä), leivottiin, käännettiin kelloja eteenpäin (ja mentiin aamuyöllä tuntia liian aikaisin töihin, aargh), katsottiin Midsomerin murhia ja Indiana Jonesia, juteltiin, naurettiin, lämmitettiin uunia ja käytiin kaupassa. Ei hullumpi viikonloppu. Ja tämä viikko tuo tullessaan ainakin tokaluokkalaisen hammastarkastuksen, vanhempainillan ja vitosluokkalaisen synttärit. Ja kuukausikin vaihtuu... Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, palailen!