Eilen oli kansallinen veteraanipäivä. Täällä, kuten varmaan melkein kaikilla paikkakunnilla järjestettiin veteraanijuhla. Eka-tokaluokkalaisten kuoro esitti juhlassa ohjelmaa - kaikilla kuorolaisilla oli tietysti ykköset päällä, siistejä mekkoja ja kiiltäviä kenkiä ja kauluspaitoja, paitsi yhdellä. Siellä eräs tyttörukka pönötti yleisön edessä kulahtaneessa Pokemon-collegessa ja oransseissa trikoissa. Jep, arvasittekin - meidän tyttöhän se.

Oonko vähän nolo äiti! En aamulla yhtään muistanut koko esiintymistä. Tyttö sanoi minulle koulusta palattuaan moittivasti: "Ei ollu kovin juhlavat vaatteet", ja minulla olikin sitten syyllinen olo koko loppupäivän. Ja ekaluokkalaisen ope pitää minua muutenkin ihan kummana laissez faire -tyyppinä (joka kyllä olenkin). Tytön mummi ja ukki olivat myös juhlassa, tokihan kun miehen isä on sotaveteraani. Ukki oli kuulemma nukkunut koko kuoroesityksen ajan... Appiukko torkahtelee nykyään pitkin päivää, onhan hänellä kyllä jo ikääkin. Ymmärtävätköhän muuten sotaveteraanijuhlien järjestäjät pitää tarpeeksi lyhyitä juhlia? Juhlakalut alkavat olla jo sen verran iäkkäitä, nuorimmat vähintään kahdeksankymppisiä, etteivät he välttämättä enää jaksa kuunnella mitään kolmen vartin juhlapuheita. Mutta siis shame on me, antaa olla viimeinen kerta kun lähetän lapseni alipukeutuneena yleisön eteen... Huokaus.

Esikoinen lähti leirikouluunsa. Kolmasluokkalainen linturetkelle, jossa oppaana toimii pojan parhaan kaverin isä. Ekaluokkalainen lähti kouluun innosta puhkuen - kerroin hänelle, että hän saa opetella ratsastamaan. Sillä kivalla työkaverillani on hevosia ja pari ponia, ja hän lupasi opettaa meidän tytöille hevosenhoitoa ja ratsastusta. Työkaveri on erittäin lahjakas hevosten kanssa, en voi kuin ihailla hänen saavutuksiaan - jännä juttu muuten, että me molemmat jaamme yöt lehtiä ja päivät teemme sitä mistä oikeasti tykkäämme, eli työkaveri hoitaa ja kouluttaa hevosiaan ja minä väkerrän kirjoitustöitä.

Pitäisi viedä kevään kirjoituskurssien päiväkirjat kansalaisopistolle... Kurssit ovat siis tältä vuodelta loppuneet, viime viikonloppuna pidin kyläkirjapiirin kolmetuntisen kaikille kyläläisille avoimen tilaisuuden, jossa siis porukka sai kysellä ja esittää ideoita jne. Jännitin etukäteen, että tuleeko paikalle ketään, mutta tulihan sinne - parikymmentä henkeä kokoontui ahmimaan donitseja ja juttelemaan kirjanteosta. Osalla oli mukanaan vanhoja valokuvia, osalla karttoja, eräs toi haastattelukasetin, josta sitten kuunneltiin pätkiä. Onnistunut tilaisuus! Ensi syksynä jatketaan taas.

Mitäs muuta... ei vissiin mitään. Keskiviikkoa, kansalaiset!