Ou määän, eipä ole taas tullut kirjoiteltua... On vähän kiirettä pitänyt, tilaustöitä olen alkanut pikkuhiljaa naputella alta pois. Ajatella! Olen ehkä maailman pahin viimetinkaihminen, mutta ilmeisesti vanhetessa viisastuu, kun olen noiden opusten kanssa kerrankin ajoissa liikkeellä. Hyvä minä! Eilenkin litteroin (taas) yhden haastattelun pois kuleksimasta ja muokkasin sen saman tien luettavaan kuntoon, ja olin kyllä tosi tyytyväinen itseeni. Hyvä tuli! Nykyään tuntuu kuin eläisin jatkuvasti puoliksi menneessä, tällä hetkellä sota-ajassa... sikäli tietysti ajankohtaista, kun talvisodan syttymisestä tulee kuun lopussa kuluneeksi 70 vuotta. Työn alla olevat evakkotarinat alkavat muotoutua siistiksi kokonaisuudeksi - äkkiseltään voisi ajatella, että kaikki evakkojutut ovat samanlaisia, eli joudutaan lähtemään kotoa ja vieraaseen paikkaan ja taas kotiin ja taas uudelleen tien päälle, mutta ei se ihan niinkään ole. Meidän huastelupiirin kokoamat tarinat ovat tosi kiinnostavia, etten sanoisi koukuttavia - siinä on kaikenikäisten kertomuksia evakkotaipaleesta. On mielenkiintoista lukea kuinka muutaman vuoden ikäinen tenava tai pikku koululainen tai teinipoika tai nuori virkanainen tai rintamalotta tai asepalvelustaan rintamalla suorittava nuorimies ovat sota-ajan kokeneet. Näkökulmia on niin monia! Liikuttavia tarinoita. Ja välillä myös jännittäviä ja huvittavia ja joskus jopa kauhistuttavia. Sota-aika ei ollut kenellekään helppoa aikaa, mutta erityisen lujilla taisivat olla siirtokarjalaiset, vallankin pienten lasten äidit, joiden selviytymistarinat ovat aika uskomatonta luettavaa. Tunnen itseni välillä aika etuoikeutetuksi, kun saan olla mukana väsäämässä tällaista teosta.

Lehdenjakohommissa on ollut varsin karseaa. Lauantaina lehdet olivat kaksi ja puoli tuntia myöhässä!! Siellähän sitten käkittiin odottamassa, että lehtikuormat (sekä pohjoisen että etelän suunnasta tulevat lehdet olivat myöhässä) suvaitsisivat saapua. Pääsin kierrokselle vasta kuudelta aamulla. Oli vähän piukeeta porukkaa kierroksen loppupäässä, kun saivat lehtensä vasta kahdeksan pintaan... Syy oli Hesarin, painokone oli kaatunut tai jotain. No, huomenna ei tarvitse nousta, on vapaapäivä. Mahtavaa!

Mitäs vielä... eipä tule oikein mitään mieleen. Perusarkea täällä vietetään. Sikainfluenssa ei ole vielä tänne seutukunnalle iskenyt, kauhulla sitä odottelen. Erityisryhmiä aletaan rokottaa ensi viikolla, kolmasluokkalainenkin saa sydänvikansa takia piikin. Muut koululaiset ilmeisesti rokotetaan marras-joulukuun vaihteessa. Itse en vissiin piikkiä saa kun ei ole mitään kroonista vikaa. Toivotaan ettei tauti tartu.

Huomenna lähden soittokunnan kanssa Mikkeliin keikalle, hoidetaan perinteinen isänpäiväviikon keikka alta pois. Käydään aina tähän aikaan sotaveteraanien kuntoutuslaitoksessa esiintymässä, ja ne reissut ovat perinteisesti olleet hirmu kivoja, varsinkin ne meno- ja tulomatkat, kun on mukavaa matkaseuraa ja juttua riittää. Siellä vierähtääkin sitten koko ilta, mutta kyllähän tämä kotiväki täällä pärjäilee... Tänään muuten lupasin katsoa tyttöjen kanssa Barbie Joutsenlampi -elokuvan. Byääh - nuo tietokoneanimoidut Barbie-elokuvat ovat melko karmeita, mutta kun tuli luvattua. Katsoin nimittäin poikain kanssa Indiana Jones -elokuvan viikonloppuna, ja tytöt haluavat nyt sitten katsoa minun kanssani leffan, ja valitsivat yhteistuumin tuon Barbie-jutun. Että semmoinen elokuvapläjäys on illalla luvassa... Nyt kuitenkin mättämään pyykkiä narulle, ja iltapäivällä voisi palkita itsensä vaikka Pää pystyyn, Helena -suomifilmillä, tykkään vanhoista kotimaisista elokuvista. Heh! Marraskuuta kaikille, älkää antako pimeyden masentaa!