Olen aina inhonnut tuota "tanssii-milloin-minkäkin-kanssa" -juttua, sitä käytetään rasittavasti joka asiassa - ja nyt sitten käytän sitä itse. Just... mutta asiaan, tämä tänään tapahtunut myyräepisodi on pakko jakaa kanssanne.

Ulkoilin viisivuotiaan kanssa tuossa pihalla. Yhtäkkiä näimme myyrän lyllertävän hangella. Viisivuotias ilmoitti ottavansa myyrän syliin ja lähti lyllertäjän perään - ja kohta jo huusikin saaneensa myyrän kiinni. Pinkaisin paikalle, ja toden totta: siellä viisivuotias istui hangella pulska myyrä sylissä. Katseltiin hyvä tovi elukkaa, joka ei ollut tilanteesta millänsäkään, ei siis tuntunut mitenkään kärsivän tapahtuneesta. Sillä oli samettinen ruskea turkki, lyhyt häntä ja pienet nappisilmät. En ole koskaan nähnyt elävää myyrää niin läheltä. Lopulta eläin kipitti pois viisivuotiaan kädeltä ja katosi hangen alle. Hauska kokemus!

Pörrö ei ole vielä saanut ensimmäistäkään myyrää kiinni. Sinänsä ihme: tontilla pyörivät myyrät ovat niin lihavia ja laiskoja, että niiden pyytämisen ei pitäisi olla kissalle kovinkaan kummoinen haaste. Tänään Pörrö taas makaili lintulaudan alla hengailemassa kavereidensa kanssa, eli suunnilleen 30 sentin päässä sen kuonosta kyykki muutama myyrä ahtamassa auringonkukansiemeniä napaansa ja kissa katseli niitä levollinen ilme naamallaan. Voi elämä. 

Viisivuotiaalla on ollut oikein hyvä päivä. Ensin se myyräjuttu ja sitten postilaatikosta löytyi Turun kummien lähettämä paketti, joka sisälsi ihanan hameen ja siihen kuuluvan samettiboleron - ihan saajansa näköinen lahja. Tyttö huokaili onnesta uuden hameen nähtyään... Uudet vaatteet todella piristävät naista, oli tämä minkä ikäinen tahansa. Siispä, Turun kummit, jos luette tätä, niin kiitos hienosta lahjasta ja kortista!

Illalla soittokuntaan. Ja nyt keittämään teetä, kurkku on kipeä. Hyvää torstaita jokaiselle!