Tästä tulee pitkä vuodatus, joten te kolme lukijaani, käykää tekemässä leipä itsellenne ja ottakaa tukeva asento, sillä nyt seuraa tanakka pläjäys turhanpäiväistä urputusta. Tietysti voitte myös jättää lukemisen väliin ja tulla huomenna uudestaan.

Kuten tiedätte, hehkutan aina maanantaiaamujen ihanuutta. Tänään taisi tulla se kuuluisa poikkeus joka vahvistaa säännön. Kaikki lähti menemään pieleen jo kymmentä yli kolme, kun kurvasin postin pihaan ja näin että työkaveri, se ilkeä, oli ehtinyt paikalle ennen minua. Hänellä on ikävä tapa riehua laiturilla, eli hän mättää lehtiniput valtavaksi kasaksi etsiessään omia nippujaan, eikä siis pinoa niitä nätisti kuten me muut. Tässä välissä kiillotan sädekehääni kertomalla, että itse laitan niput piireittäin säntillisiin kasoihin, joista kukin voi sitten ottaa omansa ja lähteä kierrokselle. No, laiturilla minua siis odotti veret seisauttava keko lehtiä, joukossa irronneita nippunaruja ja muuta sälää. Perattuani kasan löysin sen alta mainosnipun. Mainoksia! Maanantaina!! Inhoan. Mainokset sotkevat aikataulun - viikolla tulevat saa onneksi jakaa kolmena päivänä, mutta lauantain mainokset on jaettava kerralla, eli siinä lystissä menee aikaa tunti enemmän kuin tavallisella kierroksella. Yleensä mainoksia ei tule maanantaisin, siitäkin syystä tämä päivä on (oli!) lempityöpäiväni.

Pääsin viimein liikkeelle, ja lenkilläni törmäsin paikalliseen kylähulluun, jolla on työaamuinani ikävä tapa joskus seurailla minua ja tekemisiäni. Aina joskus se utelee minulta, että pelkäänkö sitä - jos se olisi kysynyt sitä tänä aamuna, minulla olisi todennäköisesti napsahtanut ja olisin alkanut huutaa pää punaisena naama viiden sentin päässä sen karvaisesta naamasta: "En pelkää, mutta sun olis syytä pelätä, sillä mulla on tänään TOSI HUONO PÄIVÄ!!!".

Loppukierros meni ihan hyvin. Paitsi että minulta puuttui yksi kauppaan menevä nippu, jouduin soittamaan siitä vielä kierroksen päätyttyä yöpäivystykseen. Sitten kaahasin kotiin, kaaduin sänkyyn, ja näin saksankielistä unta, jossa oli tekstitys suomeksi. Nyt juon kahvia ja yritän koota itseni. 

Onneksi nyt on syyskuu. Hieno kuukausi! Eilen etsin kantarelleja, ja löysinkin. Perhe näki kurkiauran. Viikonloppuna pelattiin Inkan aarretta ja lämmitettiin keittiön uunia. Lapset ovat jo alkaneet laatia joululahjalistoja. Pitäisiköhän minunkin? Mitähän sitä toivoisi - kirjoja, suklaata, pidempää pinnaa...?